Kirjaudu

Hyvää uutta Habboa 2021!

Uutta Habboa on odotettu keväästä asti. Betatestauksen oli tarkoitus alkaa kesällä, mutta lopulta ensimmäiset habbot pääsivät Sandbox-testihotelliin vasta lokakuussa. Uudistunut Habbo on julkaistu olosuhteiden pakosta keskeneräisenä, sillä Habbon aikaisemmin käyttämää Flash-ohjelmistoa ei enää tueta.

Toinen vaihtoehto olisi ollut julkaista tietokoneelle ladattava Habbo-sovellus, jolloin vanhan version käyttö olisi voinut jatkua, mutta tämä olisi todennäköisesti hidastanut uuden Habbon kehitystä. Kahden version ylläpitäminen rinnakkain vaatii ylimääräistä työtä yhteensopivuuden varmistamiseksi.

Habbon kansainvälinen yhteisövastaava Alyx pahoittelee uuden Habbon keskeneräisyyttä jouluaattona julkaistussa tiedotteessa:

– Mitä tulee uuden ohjelman keskeneräisyyteen, on oikeutettua olla pettynyt. Kehitysprosessi on ollut paljon haastavampi ja pitkäkestoisempi kuin ajattelimme. Meillä on edelleen valtava määrä työtä ennen kuin peli on haluamassamme kunnossa, ja tämän takia kutsumme sitä avoimeksi betaksi. Olen pahoillani tästä koko Habbo-tiimin puolesta.

Tässä vaiheessa tärkeintä on saada perusasiat kuntoon, sillä käyttöliittymä on monelta osin keskeneräinen, eikä suorituskyvyssäkään ei ole kehumista. Suorituskyvyn parantaminen onkin korkea prioriteetti kehitystiimille ja myös käyttöliittymään on odotettavissa parannuksia.

Viimeksi Habbo uudistui yhtä mittavasti vuonna 2009, eikä tällöin ollut itsestäänselvää, että vanhentunutta teknologiaa korvaavaa suuritöistä uutta versiota lähdetään rakentamaan. On siis syytä olla iloinen, että suomalaisen verkkoyhteisöjen edelläkävijän tarina jatkuu jo kolmatta vuosikymmentä ja Habbo on nähty suuren työmäärän arvoisena.

Muutokset eivät ole vain teknisiä. Tavaroiden vaihtaminen tavaroita vastaan ei ole enää mahdollista, sillä Kirppari on korvannut Vaihtomaatin kokonaan. Myös kiristykset Kirpparin maksuihin ovat kiristäneet ahkerimpien vaihtelijoiden hermoja. Uudistuksien toivotaan laskevan Kirpparilla myytävien tavaroiden hintoja.

Verotuksen kommentointi Habbon virallisella Twitter-tilillä sanoilla "sen ei ole tarkoitus olla reilu" onkin muodostunut jonkinlaiseksi meemiksi. Vähemmälle huomiolle kuitenkin jäi, että tarkoituksena on kannustaa vaihtelijoita reilumpiin ja alhaisempiin hintoihin, mikä on hyvä tavoite sinänsä.

Vuosia sitten kielletyistä uhkapeleistä peräisin oleva omaisuus on vaihtanut omistajaa mustassa pörssissä Habbon sääntöjen vastaisesti. Onko realistista, että joidenkin tavaroiden arvo on parhaimmillaan tuhansia euroja? Tämä on tärkeimpiä syitä, miksi Habbo on katsonut uudistukset vaihtamiseen tarpeelliseksi.

Tärkeä viesti habboille on, että yhteisöä luvataan kuunnella enemmän. Tehdyt päätökset voivat olla hyviä, vaikka ne eivät miellyttäisi kaikkia. Hyviä päätöksiä voi tehdä kuitenkin vain tuntemalla käyttäjät – Habbo on suunniteltu ihmisille, joten ketkä olisivat parempia asiantuntijoita?

Kommentit

Ei kommentteja.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.