Kirjaudu

Mikrobitti: 20-vuotias Habbo on elinaikansa pahimmassa kriisissä

Tietotekniikkalehti Mikrobitti kertoo Habbon ajautuneen kriisiin, sillä ongelmallinen siirtymävaihe Flash-versiosta uuteen Unity-pohjaiseen virtuaalihotelliin uhkaa karkottaa lojaalit käyttäjät.

Uudistunut Habbo on saanut paljon kritiikkiä keskeneräisyydestään ja suurista muutoksista. Uudistuksia tehdessä ei ole kuunneltu nykyisiä käyttäjiä.

Kaikesta päätellen Sulake on nyt vaikeassa tilanteessa, sillä Habboa on uudistettava pakon sanelemana. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että muutostyössä on haukattu liian iso pala liian lyhyellä varoitusajalla.

On ristiriitaista, miten hitaasti peliyhtiö reagoi pelaajakunnan palautteeseen siitä huolimatta, että kahden vuosikymmen aikana kertyneet lojaalit käyttäjät muodostavat muihin peleihin verrattuna huomattavan vahvan perustan Habbolle.

Ongelmallinen siirtymävaihe voi pahimmillaan tietää pelin kuolemaa. Flash-tuen lakatessa vanha versio lakkaa olemasta, ja Unity-version hiottua käyttökokemusta on jouduttava odottamaan vielä kuukausien ajan.

Onko silloin ketään enää kirjautumassa sisään verkon kultaiseen hotelliin?

20-vuotias Habbo on elinaikansa pahimmassa kriisissä – tekniikkaan iso muutos, uusi versio ei vastaa odotuksia ja fanit raivoissaan (vain tilaajille)

Kommentit

Ei kommentteja.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.