Kirjaudu

Sulakkeen toimitusjohtaja Valtteri Karu vastaa habbojen kritiikkiin

Sulakkeen toimitusjohtaja Valtteri Karu kommentoi Mikrobitille Habbon uudistuksia. Viikko sitten lehti uutisoi Habbon ajautuneen kriisiin, sillä uudistunut Habbo on saanut paljon kritiikkiä. Sulaketta on myös kritisoitu hitaasta reagoimisesta käyttäjien palautteeseen.

– Palautetta ilman muuta kuunnellaan ja yhteisön kanssa käydään jatkuvasti dialogia. Seuraamme myös pelin analytiikkaa, jonka pohjalta palautteen lisäksi tehdään päätöksiä, Karu kertoo.

Karu kumoaa väitteet, että Sulakkeen omistaja Azerion olisi vaikuttanut päätöksentekoon. Habbon lisäksi Sulake kehittää ensisijaisesti mobiililaitteille suunniteltua Hotel Hideaway -virtuaalimaailmaa, joka on julkaistu aikana, jona Habbo ei ole saanut näkyviä päivityksiä.

– Sulakkeen tiimi toimii itsenäisenä yksikkönä ja vastaa täysin Habbosta ja Hotel Hideawaysta. Ei pidä paikkaansa, että resurssien painopiste olisi viety Hideawayhin. Azerion on tukijoukoissamme, mutta ei ole vaikuttanut Habbon osalta tehtyihin päätöksiin, Karu vakuuttaa.

Karun mukaan 20-vuotiaan Habbon tuominen uudelle alustalle on monumentaalinen urakka ja aikatauluista pyritään viestimään käyttäjille. Lisäksi Habbon fanisivujen ja hotellin sisällä toimivien yhteisöjen kanssa käydään jatkuvaa dialogia.

– Iso osa Habboa on pelin sisällä olevat yhteisöt, joiden kanssa keskustelemme myös jatkuvasti. Tulemme jatkossa myös panostamaan siihen, että pelaajayhteisöjen toiminta helpottuu.

Habbon kriisi | Sulakkeen toimitusjohtaja vastaa kritiikkiin: ”Monumentaalinen urakka” (tilaajille)

Kommentit

PP Vierailija
14.1.2021 klo 19.07
Kirjoitin Karulle eilen vastineen (varoitus, se on hemmetin pitkä), koska alkuperäinen juttu oli vastaus mun kritiikkiini:
https://docs.google.com/document/d/1PlfA82USSBdEj1Hb3GzpgDF90DoS00H19WpiVnCu_AE

Vastineesta näkee myös mitä kaikkea Karu tarkalleen sanoi.
PP Vierailija
22.1.2021 klo 6.57
Tl;dr poistin vastineen koska tajusin että turhaa työtä.

Mut onhan se aika mielenkiintosta että Habbo2020-tuotteen parissa puuhaa joku jolle Habbo ei ole tuttu ja jolla on paljon vaikutusvaltaa, ja että eräs Azerioniin kytköksissä oleva työntekijä on kirjotellu Fuusioon ja Puhekuplaan, että eräs Azerionin työntekijä on aktivoitunu Twitterissä Habbo2020-projektin tiimoilta, ja että juuri se työntekijä jolla sattuu olemaan hyvät välit Azerioniin on blokannu monia pahoja muutoksia ja sitten Sulakkeen tj sanoo ettei Azerionilla ole mitään vaikutusta. Myös Sulakkeen omat työntekijät antoi päinvastaisen vaikutelman marraskuussa 2020 Puhekuplalle.

Azerion pyrkii pörssiin tän vuoden loppuun mennessä ja se ettii kuumeisesti sijottajia - luulen että tj:n älähdys liittyy tähän, koska Azerion halunnee välttää kaikin tavoin saamasta negatiivista imagoa ja alunperin Sulake kieltäyty kommentoimasta. Meni viikko ennen ku he päätti vastata.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy osallistuaksesi keskusteluun.