Suomen Habbon uusien hahmojen määrä selkeässä laskusuunnassa – yhteisö porskuttaa yhä vahvana
Suomen Habbon käyttäjämäärät uusissa käyttäjissä mitattuna ovat olleet laskusuunnassa jo vuosien ajan. Uusien tilastojen valossa koronavuoden 2020 tuoma runsas piristysruiske näyttää jääneen vain väliaikaiseksi. Asia ilmenee Habbon kansainvälisen fanisivun Puhekuplan julkaisemista vuosittaisista tilastoista.
Suomen Habbossa uusia hahmoja luotiin viime vuonna 62 prosenttia vähemmän kuin koronavuonna 2020. Viime vuoden ero myös kahteen tätä aiempaan vuoteen on suuri, sillä viime vuonna hahmoja luotiin 46 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019 ja 54 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Trendi uusien hahmojen suhteen on siis selvästi laskusuuntainen. Koronapandemian tuomien käyttäjäryntäysten vaikutukset vaikuttavat jääneen lyhytaikaisiksi.
Suomen hotellin kävijät voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta – ainakin hetkeksi. Vaikka uusien käyttäjien määrä näyttää selvästi laskeneen, nykyinen yhteisö näyttää edelleen olevan voimissaan. Viime vuonna uusia huoneita luotiin hieman enemmän kuin vuonna 2019. Uusia ryhmiä luotiin enemmän kuin vuonna 2019 ja vajaa sata vähemmän kuin vuonna 2018.
Vuosi | Luodut hahmot | Luodut huoneet | Luodut ryhmät |
---|---|---|---|
2021 | 23 812 kpl | 44 563 kpl | 761 kpl |
2020 | 62 956 kpl | 81 126 kpl | 1163 kpl |
2019 | 44 242 kpl | 43 817 kpl | 649 kpl |
2018 | 52 413 kpl | 69 077 kpl | 860 kpl |
Lisäksi Suomen hotellissa julkaistujen Limited Edition -keräilyharvinaisuuksien eli tuttavallisemmin LTD-tavaroiden myynti kasvoi merkittävästi edellisvuosiin verrattuna. Niitä myytiin huikean 311 250 kolikon edestä, kun kolmena edellisenä vuotena myynti oli jäänyt vain 50 000 kolikon paremmalle puolelle.
On huomionarvoista, että kasvua myyntiluvuissa tapahtui merkittävästi huolimatta siitä, että vuoden toisella puoliskolla LTD-tavaroiden hintoihin alettiin lisätä myös pieni määrä timantteja. Timantit ovat kolikkojen oston yhteydessä annettavaa vaihtokelvotonta rinnakkaisvaluuttaa.
Iso merkitys on varmasti ollut sillä, että monet tänä vuonna julkaistuista LTD-tavaroista houkuttivat keräilijöitä. Näiden tilastojen valossa viime vuonna julkaistu, loppuunmyyty Sateenkaarinen lohikäärmelamppu muodostaa yksinään jo reilusti yli kolmasosan (120 000 kolikkoa) koko vuonna LTD-tavaroihin käytetystä summasta.
Vuosi | Myydyt LTD:t | Käytetyt kolikot | Myyntiprosentti |
---|---|---|---|
2021 | 583 kpl | 311 250 kolikkoa | 91,23 % |
2020 | 158 kpl | 66 500 kolikkoa | 87,77 % |
2019 | 167 kpl | 57 375 kolikkoa | 56,8 % |
2018 | 104 kpl | 52 500 kolikkoa | 48,1 % |
Vaikka uusien hahmojen määrä putosikin rajusti, ei sitä tietoa hyödyntäen tule tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä Suomen yhteisön tulevaisuudesta. Yrityksille merkittävää on toiminnan tuottavuus. LTD-tavaroiden suuresti kasvanut myynti lupaa hyvää Suomen hotellin kannattavuuden kannalta – mitä enemmän pelaajat kuluttavat kolikkoja, todennäköisesti sitä enemmän Habboa ylläpitävä Sulake tienaa myymällä lisää pelinsisäistä valuuttaa. Tämän luulisi painavan vaakakupissa, jos ja kun Suomen Habbon tulevaisuutta Sulakkeella puntaroidaan.
Kuitenkin vain aika näyttää, minkälainen tulevaisuus Suomen Habbolla on. Ainakaan lukujen valossa tilanne ei näytä toivottomalta, vaikka tilastot eivät kaikilta osin mairittelekaan jo ennestään kaikkein pienintä Habbo-yhteisöä.
Pieni mutta pippurinen yhteisömme elää ja kuuluu yhä – kuten se on tehnyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan.